...sillä täytyyhän rouvan pärjätä keittiössä
Olen leiponut viimeisen viikon aikana useampaan otteeseen. Marjapiirakkaa, muffinseja, suklaakeksejä, sämpylöitä... Näiden lisäksi olen onnistunut myös kokkaamaan melkein päivittäin jotain ruuaksi kelpaavaa. Olen yllättänyt itseni positiivisesti. Ei sillä, ettenkö osaisi kokata (no okei, sekä muffinssi- että piirakkataikina olivat kaupan valmiskamaa), mutta tämä puuhakkuus on minulle vallan uutta. Eilen mieheni lähti töihin varttia vailla kahdeksan aamulla, ja siihen mennessä olin jo valmistanut hänelle aamupalan ja eväät, avannut tietokoneen ja löytänyt reseptin sämpylöille (tämä ehkä paljastaa, etten leivo kovin usein; minulla ei ole edes sämpyläreseptiä ylhäällä), ja jo puuhakkaasti raapustin kauppalistaa. Siis ennen kahdeksaa aamulla! Olin jopa niin virkeä, että piirtelin kauppalistan ostosten eteen pieniä sydämiä ranskalaisten viivojen sijaan. Olen myös siivonnut yliluonnollisen innokkaasti lähiaikoina. Mielenrauhani kiittää.
Olen siis ilmeisen ottautunut uuteen rooliini vaimona. Naimisiinmeno kliksautti päälle jonkinlaisen valokatkaisijan aivoissani, ja nyt puuhailen kuin mikäkin kotirouva (tästä tulee huvittavasti mieleen elokuva "Stepfordin naiset". Ei, en ole robotti). Itseni tuntien tämä vaihe kestää taas vähän aikaa, ja kohta innostun jostain muusta, kuten pitkään nukkumisesta (tervetuloa, pimeä syksy). Mutta nautin tästä tunteesta niin kauan kun se kestää; puuhakkuuden ja aktiivisuuden antaman hyvän mielen lisäksi mukava bonus on energisyys, mikä itselleni ainakin on yksi onnellisuuden edellytyksistä.
Saattaisi ehkä kuvitella, että vietän päiväni leipoen, siivoten ja silitellen liinavaatteita, mutta ei sentään; onhan minulla myös päivätyö. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä lyhyempää päivää, jolloin minulla sattuu jäämään päivään mukavasti aikaa tehdä vaikka mitä. Olen luonteeltani niitä ihmisiä, joille työ ja työssä viihtyminen ovat todella tärkeitä asioita, mutta jotka arvostavat vapaa-aikaa työn yli. Työssä käynti tuo minulle mielenterveyttä, kaipaamaani rutiinia ja itsearvostusta, mutta jos tekisin normaalia 8-9 tuntista työpäivää, en saisi aikaan mitään muuta. Kokemusta on, ja huonosti voitiin. Voisinpa siis sanoa että olen etuoikeutetussa asemassa, varsinkin, kun saan vielä tehdä työtä, jota rakastan.
PS. En oikeasti silitä. Joka päivä ajattelen, että ehkä tänään silitän. Voisin kohta yrittää. Jospa telkkarista tulisi vaikka Matlock.
Olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen elämääni. Blogin perustaminen ja kirjoittamisen kautta luovuuteni ulossaaminen tulivat ajankohtaisiksi ehkäpä siksi, että en tällä hetkellä tee elämässäni muuta luovaa. Harrastin pitkään musiikkia, mikä on surukseni kyllä jäänyt; rakastan maalaamista ja piirtämistä mutta odotan aina inspiraatiota, joka sitten tullessaan lässähtää usein saman tien kuin lehmänhäntä; myös tanssiharrastukseni on jäänyt täysin ja rajoittuu nykyään ei-paljoakaan-antavaan zumba-tuntiin tai olohuoneessa jorailuun Spotifyn "Party"-listaa päivittäessä kerran puolessa vuodessa. Kaipaan siis elämääni jotain luovaa, ja kirjoittaminen on upea keino avata päässä syntyviä lukkoja. Jospa ne muutkin luovuuden osa-alueet sieltä hiipisivät jälleen elämääni, vaikka yksi kerrallaan. Luovuus on kuitenkin ollut minulle aina se keino toteuttaa itseäni.
Lisäksi vanhoja päiväkirjoja selatessani kaikki vuodet yhtenäistävänä teemana huomaa ehkä sen, että kirjoitettua tulee silloin, kun menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Blogia kannattaa kuitenkin päivitellä useammin ja myös niinä harmaina päivinä, jottei porukka saisi kirjoittajasta täysin maanis-depressiivistä kuvaa. Tällä hetkellä kuitenkin pyyhkii hyvin, ja aivoni ovat tutuksi käyneen kaavan mukaan valmiudessa suoltaa päiväkirjan sivuille kuulumisia. Käytänpä siis fiilikset hyväkseni ja kirjoitan. Tämä blogi olkoon moderni vastine Rakkaalle Päiväkirjalle.
Mutta luovuuttahan voi käyttää kotitöissäkin! Harvase päivä siivotessani silmäilen kotiamme uusin silmin ja teen pieniä muutoksia sisustukseen, hyräilen Billie Holidayn tahtiin pyyhkiessäni pölyjä ja kokeilen uusia makuyhdistelmiä kokkaillessani. Ruuanlaittokin voi muuten olla luovaa. Pitäisikin ilmoittautua jonnekin kokkikurssille. Tällä viikolla sain taas suunniteltua jääkaapin oveen viikon menún (kun näkee ruuat kirjoitettuina niin tulee mietittyä enemmän monipuolisuutta), mutta monesti tulee tehtyä niitä samoja ruokia aina vaan uudestaan. Olin viikonloppuna ystäväni polttareissa, ja tapasin siellä toisen kaasoista, seitsemättä vuottaan kotiäitinä toimivan pakkauksen, jolle on kuulemma kertynyt yhdeksänkymmenen ruuan lista, jota hän pyörittää tasaisesti arjessa! Nerokasta. Ja tehokasta. (Pahoittelut, jos levitän väärää tietoa; toivottavasti muistan määrän oikein. Tuli nautittua noin 50 lasillista skumppaa siellä lauttasaunalla.) Tämä pistää miettimään; montako eri kotiruokalajia edes on? Minulla on vielä paljon opittavaa. Meidän listassa niitä ruokia on tällä hetkellä ehkä se yhdeksän. Huojentavaa oli kuitenkin kuulla, että ruuat ovat kertyneet listaan vuosien saatossa. Toivoa on.
Alla linkki, joka sai minut vuodattamaan muutaman naurunkyyneleen aamuteeheni. Tällaisen apurin voisin ottaa avukseni päivän kotitöihin, vaikken kissaihmisiä olekaan.
http://www.thepoke.co.uk/2013/08/06/nothing-to-see-here-just-a-cat-dressed-as-a-shark-riding-a-robotic-vacuum-cleaner/
Olen siis ilmeisen ottautunut uuteen rooliini vaimona. Naimisiinmeno kliksautti päälle jonkinlaisen valokatkaisijan aivoissani, ja nyt puuhailen kuin mikäkin kotirouva (tästä tulee huvittavasti mieleen elokuva "Stepfordin naiset". Ei, en ole robotti). Itseni tuntien tämä vaihe kestää taas vähän aikaa, ja kohta innostun jostain muusta, kuten pitkään nukkumisesta (tervetuloa, pimeä syksy). Mutta nautin tästä tunteesta niin kauan kun se kestää; puuhakkuuden ja aktiivisuuden antaman hyvän mielen lisäksi mukava bonus on energisyys, mikä itselleni ainakin on yksi onnellisuuden edellytyksistä.
Saattaisi ehkä kuvitella, että vietän päiväni leipoen, siivoten ja silitellen liinavaatteita, mutta ei sentään; onhan minulla myös päivätyö. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä lyhyempää päivää, jolloin minulla sattuu jäämään päivään mukavasti aikaa tehdä vaikka mitä. Olen luonteeltani niitä ihmisiä, joille työ ja työssä viihtyminen ovat todella tärkeitä asioita, mutta jotka arvostavat vapaa-aikaa työn yli. Työssä käynti tuo minulle mielenterveyttä, kaipaamaani rutiinia ja itsearvostusta, mutta jos tekisin normaalia 8-9 tuntista työpäivää, en saisi aikaan mitään muuta. Kokemusta on, ja huonosti voitiin. Voisinpa siis sanoa että olen etuoikeutetussa asemassa, varsinkin, kun saan vielä tehdä työtä, jota rakastan.
PS. En oikeasti silitä. Joka päivä ajattelen, että ehkä tänään silitän. Voisin kohta yrittää. Jospa telkkarista tulisi vaikka Matlock.
Olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen elämääni. Blogin perustaminen ja kirjoittamisen kautta luovuuteni ulossaaminen tulivat ajankohtaisiksi ehkäpä siksi, että en tällä hetkellä tee elämässäni muuta luovaa. Harrastin pitkään musiikkia, mikä on surukseni kyllä jäänyt; rakastan maalaamista ja piirtämistä mutta odotan aina inspiraatiota, joka sitten tullessaan lässähtää usein saman tien kuin lehmänhäntä; myös tanssiharrastukseni on jäänyt täysin ja rajoittuu nykyään ei-paljoakaan-antavaan zumba-tuntiin tai olohuoneessa jorailuun Spotifyn "Party"-listaa päivittäessä kerran puolessa vuodessa. Kaipaan siis elämääni jotain luovaa, ja kirjoittaminen on upea keino avata päässä syntyviä lukkoja. Jospa ne muutkin luovuuden osa-alueet sieltä hiipisivät jälleen elämääni, vaikka yksi kerrallaan. Luovuus on kuitenkin ollut minulle aina se keino toteuttaa itseäni.
Lisäksi vanhoja päiväkirjoja selatessani kaikki vuodet yhtenäistävänä teemana huomaa ehkä sen, että kirjoitettua tulee silloin, kun menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Blogia kannattaa kuitenkin päivitellä useammin ja myös niinä harmaina päivinä, jottei porukka saisi kirjoittajasta täysin maanis-depressiivistä kuvaa. Tällä hetkellä kuitenkin pyyhkii hyvin, ja aivoni ovat tutuksi käyneen kaavan mukaan valmiudessa suoltaa päiväkirjan sivuille kuulumisia. Käytänpä siis fiilikset hyväkseni ja kirjoitan. Tämä blogi olkoon moderni vastine Rakkaalle Päiväkirjalle.
Mutta luovuuttahan voi käyttää kotitöissäkin! Harvase päivä siivotessani silmäilen kotiamme uusin silmin ja teen pieniä muutoksia sisustukseen, hyräilen Billie Holidayn tahtiin pyyhkiessäni pölyjä ja kokeilen uusia makuyhdistelmiä kokkaillessani. Ruuanlaittokin voi muuten olla luovaa. Pitäisikin ilmoittautua jonnekin kokkikurssille. Tällä viikolla sain taas suunniteltua jääkaapin oveen viikon menún (kun näkee ruuat kirjoitettuina niin tulee mietittyä enemmän monipuolisuutta), mutta monesti tulee tehtyä niitä samoja ruokia aina vaan uudestaan. Olin viikonloppuna ystäväni polttareissa, ja tapasin siellä toisen kaasoista, seitsemättä vuottaan kotiäitinä toimivan pakkauksen, jolle on kuulemma kertynyt yhdeksänkymmenen ruuan lista, jota hän pyörittää tasaisesti arjessa! Nerokasta. Ja tehokasta. (Pahoittelut, jos levitän väärää tietoa; toivottavasti muistan määrän oikein. Tuli nautittua noin 50 lasillista skumppaa siellä lauttasaunalla.) Tämä pistää miettimään; montako eri kotiruokalajia edes on? Minulla on vielä paljon opittavaa. Meidän listassa niitä ruokia on tällä hetkellä ehkä se yhdeksän. Huojentavaa oli kuitenkin kuulla, että ruuat ovat kertyneet listaan vuosien saatossa. Toivoa on.
Alla linkki, joka sai minut vuodattamaan muutaman naurunkyyneleen aamuteeheni. Tällaisen apurin voisin ottaa avukseni päivän kotitöihin, vaikken kissaihmisiä olekaan.
http://www.thepoke.co.uk/2013/08/06/nothing-to-see-here-just-a-cat-dressed-as-a-shark-riding-a-robotic-vacuum-cleaner/
Kätevä Emäntä :)
VastaaPoista