...sillä onhan rouvan hyvä ruokkia yleissivistystään


Päivitin tietojani Bloggerin profiilikuvaukseen, ja siinä kysyttiin lempikirjojani. Vastaus: "Harry Potterit". Jep jep. Eikös siellä kolmeakymmentä ikävuotta lähentelevän aikuisen naisen listassa pitäisi olla mukana joitain suurteoksia, kuten "Humiseva harju", "Sinuhe egyptiläinen", "Alkemisti",  tai jotain muuta, mikä ei löydy hakusanoilla "self-help" tai "fantasia"? Okei, on siellä lempikirjojen listassa myös Da Vinci -koodi. Sekin tosin löytynee sieltä fantasiaosastolta. 

Minun täytyy ruveta lukemaan enemmän.

Mutta minkä sille voi, jos kirjamaku suuntautuu lähinnä teinikirjallisuuteen? Luin pienenä tosi paljon. Nähdessäni Sweet Valley High´n tai Viisikon kirjankansia kirjastossa (hiivin aina hiljaa muisteloimaan lastenosastolle) naamalleni nousee hymy ja hetken aikaa seilailen jossain kaukana menneisyydessä. Yläasteelta lukioon odoteltiinkin sitten niiden Pottereiden ilmestymistä, ja niiden parissa vierähti tovi jos toinenkin. Lukion jälkeen oli pitkään olo, että "en lue, koska minun ei tarvitse". Sitten tulivat opiskeluajat, ja luettavien kirjojen teemat liikuskelivat hygieenisen hoitolakäyttäytymisen ja meikkaustekniikoiden välillä. Hyödyllistä, mutta ei kovin yleissivistävää.

Aika ajoin minulle tulee tarve ahmia joku kirja, ja yleensä saankin jonkun kiinnostavan kirjan päätökseen muutamassa päivässä. Sitten minulla on kirjoja, jotka kuluvat lähinnä alkupäästä, sillä ehdin jo unohtaa mitä kirjassa on tapahtunut, ja joudun aloittamaan jälleen kerran alusta. Eniten minua koukuttavat huumori (Anna-Leena Härkönen), käsinkosketeltava kemia henkilöhahmojen välillä (Twilightit -huhhuh! Butterflies!) tai jännitys (jo mainittu "Da Vinci -koodi" sekä "10 neekeripoikaa"). Myös historialliset aspektit kiinnostavat. Nautin toki vanhemmastakin kirjallisuudesta, kuten Jane Austenin teoksista. Jos voisin tehdä aikamatkan, tekisin sen Austenin aikoihin. Runot taas auttavat ajoittain saapuvaan haikailufiilikseen. Tommy Tabermann oli hieno kirjoittaja, ja hänen tekstit saa monesti kyyneleet silmiini. Saimme häälahjaksi teoksen "Niitylle minä sinut veisin". Aikomuksena on perehtyä siihen lähiaikoina. Jospa vaikka kilttinä vaimona lukisin miehelleni joka ilta yhden runon iltasaduksi.

Iltasadut. Oih! Ne on jotain, mikä on jäänyt mieleen yhtenä lapsuuden ihanimmista asioista. Mummilassa oli kirjasarja, jota selailin aina siellä ollessani. Sen sivut tuoksuivat ihanalta. Mökillä oli omat kirjansa, ja kun mökki toissa kesänä myytiin, otin pari niistä lastenkirjoista kotiin. Muistan aina, kuinka kotona meille luettiin Narnian tarinoita, Muumeja (Tove Jansson kirjoittaa niin kauniisti! Muumi-kirjat koristavat edelleen kirjahyllyämme ja mietin aina, että niistä olisi paljon muuhunkin kuin vaan koristamiseen), Beatrix Pottereita, Tiheikön väkeä ynnä muita ihania. "Tiheikön väen vuodenajat" on muuten kirja, jonka avaan edelleen aina vuodenajan vaihtuessa. Sen kuvitus on jotain sanoin kuvaamattoman suloista, ja sitä ihastellessa tulee aina turvallinen ja lämmin olo. Ehkä kirjat, kuten musiikki ja tuoksutkin, ovat tärkeitä myös siksi, että ne vievät hetkeksi johonkin toiseen paikkaan ja aikaan. Olen oikea nostalgiahirmu ja iänikuinen tunnelmoija. Vastapoimitun omenan tuoksu syksyn ensimmäisinä päivinä voi herättää kehossa niin paljon onnen tunteita, että hetkeen mikään ei tunnu ikävältä! Sen pienen hetken aikana näen edessäni kaiken, mitä minulle tulee tuosta tuoksusta mieleen: kynttilät, omenapiirakan, kylmän lauantaiaamun jona on pakko pukea päälle villasukat, sen ihanan lämpimän untuvapeiton joka nyt vielä nukkuu mutta jonka alla kohta katsellaan aamuleffoja kun on vapaapäivä, syksyn lehdet, lenkit sateessa, tietyt värit, tietyt biisit, tietyt elokuvat, tietyt ihmiset ja tietyt unelmat.


Minulla on jo pitkään ollut tapana katsoa samoja elokuvia ja sarjoja aina syksyn tultua. Haluan löytää myös syyskirjoja (muitakin kuin sen muutamasanaisen "Tiheikön väki syyspuuhissa"), joihin aina palaisin illan alkaessa pimetä. Jospa tänä syksynä saisin aluille sen Humisevan harjun. Eikös siinä ainakin sada paljon ja synkistellä? Sopisi teemaan.

Eikun kirjastoon! Jospa jo ensi viikolla.

Kommentit

  1. Aivan ihana kuvaus siitä maailmasta, jonka koetin osaltani teille tyttärilleni välittää juuri sillä, että valitsin kirjat todella huolella, joita teille luettiin. Usein itsekin muistoissani palaan maailmaan, jonka Tiheikön Väki meille avasi. Meillä sana "kirjastoPÄIVÄ" tarkoitti usein siis todella sitä, että siellä vierähti vähintään puolet päivästä:) Ihana Ihana, että kirjojen maailma on myös tyttärieni maailma.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Näistä lukijani tykkäsivät