...sillä onhan rouvakin joskus ollut pieni neiti
Muisteloin tässä aiemmin päivällä kaverini kanssa lapsuuden leikkejä, ja harmittelimme sitä, miten enää ei vaan osaa leikkiä. Ei, vaikka olisi pakko ja vaikka kuinka yrittäisi. Lapsena koko sisin meni leikkeihin mukaan, ja tuntui, kun olisi ollut ihan fyysisesti osa kulloistakin leikkiä. Oli se sitten flow´ta, heittäytymistä tai miksi sitä kutsutaankaan, niin se oli huippua!
Muistan vieläkin joitain lapsuuden huikeita ja ihan tiettyjä leikkejä, sen, keitä oli mukana ja millä nukeilla leikittiin. Oli ihanaa mennä leikkimään toisen kotiin, kun toisella oli eri lelut ja leluilla eri "lisukkeet", kuten barbie-autot, -talot, lemmikit, minikeittiöt ja niin edelleen. Ja voi niitä jouluja ja syntymäpäiviä, jotka kuluivat uusien lelujen parissa! Ne olivat taikaa!
Sama ongelma kuin leikkeihin heittäytymisessä on myös juhlapäivien tunnelmoinnissa; miksi joulu, synttärit ja pääsiäinen tuntuivat niin erilaisilta lapsena? Niissä oli oikeasti lumoa, ihan sellaista mieletöntä latausta ja käsinkosketeltavaa jännitystä. Juhlapyhät ovat nykyäänkin ihania, ja pääsen kyllä ainakin joulun alla monet kerrat oikeaan tunnelmaan, mutta itse joulu ei sitten tunnukaan mitenkään erilaiselle. Se on yksi (vähän mukavampi) päivä muiden joukossa. Ja taas saa odottaa vuoden seuraavaa. Toisaalta, nykyään minulla on käsite joulunaika, kun lapsena se oli vaan joulu. Siitä pitää olla iloinen!
Synttäreiden merkityshän nyt on muuttunut jo tähän mennessä täysin; nykyäänkin niitä on kiva viettää, ja ainahan hyvä syy juhlia on hyvä syy juhlia, mutta jo jonkin aikaa niihin on liittynyt ajatus "taas yksi vuosi lisää, ja mitäs olikaan vielä tekemättä...". Toista oli kymmenen vuotta sitten, kun sai ylpeillä sillä, että on syntynyt alkuvuodesta.
Me leikittiin siskojeni kanssa barbie-leikkien ohella paljon myös nukkeleikkejä. Jokaiseen leikkiin jossain vaiheessa liittyi osio, jossa toinen tuli kertomaan toiselle, että oli raskaana. Sitä seurasi aina samat onnittelut, sitten tyynyn tunkeminen paidan alle ja seuraavaksi sitä tultiinkin jo uuden vauvan kanssa kylään. Kotina toimi leikkimökki. En muista leikeistä muuta. Varmaan joitain muitakin Kaunareiden ynnä muiden lapsuuden lempparisarjojen vaikutteita sinne putkahteli. Olin sisällä viihtyvä lapsi.
Yksi kaikkein eniten lapsuuden nukkeleikkeihin vaikuttanut asia oli TV:stä tullut, tositarinaan perustuva minisarja, missä koyhälle kanadanranskalaispariskunnalle syntyi viitoset. Haltioiduin noista ihanista, kiharapäisistä tytöistä, ja haaveilin itsekin saavani jonain päivänä viitostytöt. Leikeissä viitosina toimi (yllätys, yllätys) sama nukke, jota esiteltiin vieraille viidesti aina eri lapsena. Tuo haave viitosista on aikojen saatossa hieman laantunut. Nyt, kun aika alkaa olla otollinen jo ajatus kahdesta vauvasta yhtäaikaa tuntuu isolta urakalta.
Meillä mieheni kanssa on lähisuvussa monet kaksoset (mm. molempien toinen vanhemmista on kaksonen), joten olemme leikitelleet kaksosten saamisen ajatuksella usein. Meidän sukupolvi on siirtynyt lapsuuden leikeistä aikuisten maailmaan ja leikeistä alkaa pikkuhiljaa tulla totta. Mikähän siinä on, että lapsena haluaa niin kovasti olla jo iso tyttö ja aikuinen? Lapsuus on niin pieni hetki, voi kunpa sen olisi tajunnut silloin ja leikkinyt, leikkinyt ja leikkinyt vielä vähän lisää.
Kyllähän se kuitenkin niin on, että sitä täytyy nauttia siitä hetkestä, mikä vallitsee, ja miettiä juuri sen hetken hyviä puolia. Tänä iltana iloitsen siitä, että olen aikuinen, ja saan halutessani nauttia lasin viiniä sen kunniaksi, että minulla alkaa kolmen päivän vapaat. Eikä tarvitse olla nukkumassa yhdeksältä. Vierestäkin löytyy Uppo-Nallen sijaan ihan hengittävä unikaveri. Olen myös iloinen siitä, että minulla on hyvä muisti, ja muistot niistä hauskoista lapsuuden leikeistä säilyy toivottavasti loppuelämän. Kiitos lapsuuden leikkikavereille!
Mukavaa viikonloppua!
Muistan vieläkin joitain lapsuuden huikeita ja ihan tiettyjä leikkejä, sen, keitä oli mukana ja millä nukeilla leikittiin. Oli ihanaa mennä leikkimään toisen kotiin, kun toisella oli eri lelut ja leluilla eri "lisukkeet", kuten barbie-autot, -talot, lemmikit, minikeittiöt ja niin edelleen. Ja voi niitä jouluja ja syntymäpäiviä, jotka kuluivat uusien lelujen parissa! Ne olivat taikaa!
Sama ongelma kuin leikkeihin heittäytymisessä on myös juhlapäivien tunnelmoinnissa; miksi joulu, synttärit ja pääsiäinen tuntuivat niin erilaisilta lapsena? Niissä oli oikeasti lumoa, ihan sellaista mieletöntä latausta ja käsinkosketeltavaa jännitystä. Juhlapyhät ovat nykyäänkin ihania, ja pääsen kyllä ainakin joulun alla monet kerrat oikeaan tunnelmaan, mutta itse joulu ei sitten tunnukaan mitenkään erilaiselle. Se on yksi (vähän mukavampi) päivä muiden joukossa. Ja taas saa odottaa vuoden seuraavaa. Toisaalta, nykyään minulla on käsite joulunaika, kun lapsena se oli vaan joulu. Siitä pitää olla iloinen!
Synttäreiden merkityshän nyt on muuttunut jo tähän mennessä täysin; nykyäänkin niitä on kiva viettää, ja ainahan hyvä syy juhlia on hyvä syy juhlia, mutta jo jonkin aikaa niihin on liittynyt ajatus "taas yksi vuosi lisää, ja mitäs olikaan vielä tekemättä...". Toista oli kymmenen vuotta sitten, kun sai ylpeillä sillä, että on syntynyt alkuvuodesta.
Me leikittiin siskojeni kanssa barbie-leikkien ohella paljon myös nukkeleikkejä. Jokaiseen leikkiin jossain vaiheessa liittyi osio, jossa toinen tuli kertomaan toiselle, että oli raskaana. Sitä seurasi aina samat onnittelut, sitten tyynyn tunkeminen paidan alle ja seuraavaksi sitä tultiinkin jo uuden vauvan kanssa kylään. Kotina toimi leikkimökki. En muista leikeistä muuta. Varmaan joitain muitakin Kaunareiden ynnä muiden lapsuuden lempparisarjojen vaikutteita sinne putkahteli. Olin sisällä viihtyvä lapsi.
Yksi kaikkein eniten lapsuuden nukkeleikkeihin vaikuttanut asia oli TV:stä tullut, tositarinaan perustuva minisarja, missä koyhälle kanadanranskalaispariskunnalle syntyi viitoset. Haltioiduin noista ihanista, kiharapäisistä tytöistä, ja haaveilin itsekin saavani jonain päivänä viitostytöt. Leikeissä viitosina toimi (yllätys, yllätys) sama nukke, jota esiteltiin vieraille viidesti aina eri lapsena. Tuo haave viitosista on aikojen saatossa hieman laantunut. Nyt, kun aika alkaa olla otollinen jo ajatus kahdesta vauvasta yhtäaikaa tuntuu isolta urakalta.
  |
| Mutta katsokaa nyt näitä, hyvänen aika! Vieläkin haltioidun näiden söpöydestä ja ihmeellisyydestä. Kuvissa aidot ja oikeat Dionnen viitoset (voitte vaan arvata, mitkä mahtoi olla minun nukkeviitosten nimet). |
Meillä mieheni kanssa on lähisuvussa monet kaksoset (mm. molempien toinen vanhemmista on kaksonen), joten olemme leikitelleet kaksosten saamisen ajatuksella usein. Meidän sukupolvi on siirtynyt lapsuuden leikeistä aikuisten maailmaan ja leikeistä alkaa pikkuhiljaa tulla totta. Mikähän siinä on, että lapsena haluaa niin kovasti olla jo iso tyttö ja aikuinen? Lapsuus on niin pieni hetki, voi kunpa sen olisi tajunnut silloin ja leikkinyt, leikkinyt ja leikkinyt vielä vähän lisää.
Kyllähän se kuitenkin niin on, että sitä täytyy nauttia siitä hetkestä, mikä vallitsee, ja miettiä juuri sen hetken hyviä puolia. Tänä iltana iloitsen siitä, että olen aikuinen, ja saan halutessani nauttia lasin viiniä sen kunniaksi, että minulla alkaa kolmen päivän vapaat. Eikä tarvitse olla nukkumassa yhdeksältä. Vierestäkin löytyy Uppo-Nallen sijaan ihan hengittävä unikaveri. Olen myös iloinen siitä, että minulla on hyvä muisti, ja muistot niistä hauskoista lapsuuden leikeistä säilyy toivottavasti loppuelämän. Kiitos lapsuuden leikkikavereille!
Mukavaa viikonloppua!
Kommentit
Lähetä kommentti