Ekat kevätfiilikset
Huomasin viime viikolla kampaajalla istuessani puhuvani raitojen laittajalle ihan jo muina miehinä siitä, miten "kesä kuitenkin vaalentaa hiuksia sitten lisää..."
Vatsa ei ole ehtinyt vielä edes sulattaa joulukinkkua, kun meikäläisen ajatukset siintää jo kesässä.
Jos nyt ei kesäinen, niin keväinen olotila minut on ainakin vallannut. Loppiainen on aina virallinen stoppi juhlakaudelle, jota siivittävät ylensyönti, punaisten yksityiskohtien hetkellinen valloitus sisustuksessa sekä pöhöttynyt laiskuus (suoraa johtumaa kohdasta 1). Kukapa siis ei loppiaisena jo hihkuisi ajatuksesta, että uusi, keveämpi, valoisampi ja raikkaampi kausi on aivan oven takana. Vanhan vuoden kuluttavat asiat, tavat ja ihmiset: kuusenneulasten mukana ovesta ulos!
Kuinka raikastavaa!
Minut uuteen ja raikkaampaan kauteen taluttivat kevään ensimmäiset tulppaanit sekä kevätsipulinippu, inspiroiva sisustuslehti, vaatekaappien siivous, bébén tavaroiden myötä muuttuneen makuuhuoneen ilmeen viimeistely sekä keittiön tuolien päällystämisprojekti (joka on edelleen ajatusasteella, mutta olen sentään ottanut mitat; kun tässä lähipäivinä saan hankittua kankaat ja niittipyssyn niin se on menoa, beibi).
Ihailen monena päivänä valkoisten kynttilöiden hehkua jo aikaisesta iltapäivästä asti. Keväisen fiiliksen tuo kuitenkin parhaiten lomailun kuin lahjana antama päivänvalon näkeminen; milloinkaan koti ei näytä niin kauniilta ja taianomaiselta kuin puhtaana päivänvalossa pitkän, pimeän kauden jälkeen, eikö totta?
Myös kroppani alkaa herätä kevääseen tajuamalla, että se saa pian takaisin itsehallinto-oikeuden, kun "vierasesine" poistuu. Se haaveilee tanssitunneista ja muusta hikiliikunnasta, sulavasti kääntyilemisestä, vatsallaan ja selällään makoilusta ja vaatevalikoiman laajenemisesta. Hengitys kulkee vapaammin, selkä oikenee ja vatsan tukipilarit alkavat etsiä omia paikkojansa. Sormet palaavat normaalikokoonsa, kynä pysyy jälleen kädessä ja kengät sujahtavat vaivatta jalkoihin. Pakaralihakset kramppaavat liiallisesta askelkyykkyjen tekemisestä eivätkä nukkumisesta.
Piristän kodin ilmettä hohtavan valkoisen lisäksi vihreillä yksityiskohdilla. Pala tuoretta, leikattua sitruunaa saa minut hymyilemään (samoin kun se K-Supermarketin mainos, jossa sitrushedelmät pomppivat veteen). Haluan pizzani päälle pestoa ja tomaattia. Heivaan joulutähden ja sypressin ja hankin tilalle tulppaaneja, esikkoja ja hortensioita (mutta vielä en raaski - edellämainitut kun voivat vielä ihan hyvin. Onneksi joulutähti on valkoinen).
Nautin päivänvalosta viimeiseen pisaraan saakka. Välillä en malta sulkea sälekaihtimia ennen kuin sisällä on valoisampaa kuin ulkona. Ihailen isona leijailevia lumihiutaleita lempinurkastani, ja ikkunalaudalla höyryävään teekuppiin on vaihtunut vihreä suosikkini, persikka-passion - joulutee on visusti suljettu ja pistetty odottamaan ensi syksyä.
Synnärikassiin suunniteltu Fazerin sininen maitosuklaa saattaa hyvinkin vaihtua Maraboun tummaan minttusuklaaseen.
Tervetuloa, kaikkea uutta ja ihanaa puhkuva, valoisa kevättalvi. Sinua onkin jo kaivattu!
Vatsa ei ole ehtinyt vielä edes sulattaa joulukinkkua, kun meikäläisen ajatukset siintää jo kesässä.
Jos nyt ei kesäinen, niin keväinen olotila minut on ainakin vallannut. Loppiainen on aina virallinen stoppi juhlakaudelle, jota siivittävät ylensyönti, punaisten yksityiskohtien hetkellinen valloitus sisustuksessa sekä pöhöttynyt laiskuus (suoraa johtumaa kohdasta 1). Kukapa siis ei loppiaisena jo hihkuisi ajatuksesta, että uusi, keveämpi, valoisampi ja raikkaampi kausi on aivan oven takana. Vanhan vuoden kuluttavat asiat, tavat ja ihmiset: kuusenneulasten mukana ovesta ulos!
Kuinka raikastavaa!
Minut uuteen ja raikkaampaan kauteen taluttivat kevään ensimmäiset tulppaanit sekä kevätsipulinippu, inspiroiva sisustuslehti, vaatekaappien siivous, bébén tavaroiden myötä muuttuneen makuuhuoneen ilmeen viimeistely sekä keittiön tuolien päällystämisprojekti (joka on edelleen ajatusasteella, mutta olen sentään ottanut mitat; kun tässä lähipäivinä saan hankittua kankaat ja niittipyssyn niin se on menoa, beibi).
Ihailen monena päivänä valkoisten kynttilöiden hehkua jo aikaisesta iltapäivästä asti. Keväisen fiiliksen tuo kuitenkin parhaiten lomailun kuin lahjana antama päivänvalon näkeminen; milloinkaan koti ei näytä niin kauniilta ja taianomaiselta kuin puhtaana päivänvalossa pitkän, pimeän kauden jälkeen, eikö totta?
Myös kroppani alkaa herätä kevääseen tajuamalla, että se saa pian takaisin itsehallinto-oikeuden, kun "vierasesine" poistuu. Se haaveilee tanssitunneista ja muusta hikiliikunnasta, sulavasti kääntyilemisestä, vatsallaan ja selällään makoilusta ja vaatevalikoiman laajenemisesta. Hengitys kulkee vapaammin, selkä oikenee ja vatsan tukipilarit alkavat etsiä omia paikkojansa. Sormet palaavat normaalikokoonsa, kynä pysyy jälleen kädessä ja kengät sujahtavat vaivatta jalkoihin. Pakaralihakset kramppaavat liiallisesta askelkyykkyjen tekemisestä eivätkä nukkumisesta.
Piristän kodin ilmettä hohtavan valkoisen lisäksi vihreillä yksityiskohdilla. Pala tuoretta, leikattua sitruunaa saa minut hymyilemään (samoin kun se K-Supermarketin mainos, jossa sitrushedelmät pomppivat veteen). Haluan pizzani päälle pestoa ja tomaattia. Heivaan joulutähden ja sypressin ja hankin tilalle tulppaaneja, esikkoja ja hortensioita (mutta vielä en raaski - edellämainitut kun voivat vielä ihan hyvin. Onneksi joulutähti on valkoinen).
Nautin päivänvalosta viimeiseen pisaraan saakka. Välillä en malta sulkea sälekaihtimia ennen kuin sisällä on valoisampaa kuin ulkona. Ihailen isona leijailevia lumihiutaleita lempinurkastani, ja ikkunalaudalla höyryävään teekuppiin on vaihtunut vihreä suosikkini, persikka-passion - joulutee on visusti suljettu ja pistetty odottamaan ensi syksyä.
Synnärikassiin suunniteltu Fazerin sininen maitosuklaa saattaa hyvinkin vaihtua Maraboun tummaan minttusuklaaseen.
Tervetuloa, kaikkea uutta ja ihanaa puhkuva, valoisa kevättalvi. Sinua onkin jo kaivattu!
Kommentit
Lähetä kommentti