tiistai 23. joulukuuta 2014

Punaista korttia ja kultanauhaa

Jaahas - hetkinen on vierähtänyt viimeisestä tekstistäni. Syynä on ollut hektinen työelämä näin joulun alla. Se aika, jonka olen viettänyt vapaalla, on mennyt toipuessa töistä.

Eilen lääkäri sitten näytti punaista korttia, eli suihkun kautta taka-vasemmalle. Täytyy kuulemma vältellä kaikkea, mikä aiheuttaa supistuksia.
Äitiysvapaani on siis alkanut.

Uskomaton tunne. Ei töitä vuoteen. Puuhakkaana naisena on ihan kamalan vaikea ottaa iisisti - varsinkin, kun tekemistä tähän aikaan vuodesta riittäisi. Aina voisi vielä kerran pyyhkäistä pölyt, pyörittää vielä yhden koneellisen pyykkiä ja käydä vielä varuilta kaupassa.
Nytpä ei kuitenkaan auta muu, kuin olla paikoillaan ja hengitellä. Opetella olemaan. Tehdä vain minimi. Good luck with that...
Onneksi on Netflix. Ja onneksi nyt on melkeinpä rajattomasti aikaa tehdä se, mikä on pakko. Kuka välittää, jos pyykkien levitys vie puoli tuntia? Ei kukaan. Kun ei voi myöhästyä töistä, ei periaatteessa ole mitään velvollisuuksia (siihen asti kunnes uusi "pomo" astuu virkaansa ja alkaa komennella. Siihen toivottavasti on vielä monta viikkoa).

Olen valmistautunut lähiviikkoina jouluun jouluradiota kuunnellen. Siivosimme, leivoin, ostin valesypressini lisäksi hyasintin sekä pienen kasan joululahjoja. Olen nauttinut jokaisesta päivänvalon vilahduksesta ja jokaisesta taivaalta tipahtaneesta lumihiutaleesta. Nyt niitä on leijallut taas jo monta päivää, ja kun pakkanenkin vähän pureksii, niin saimme kuin saimmekin oikein unelmien valkoisen joulun tänne Kuopioon. Ihanaa!



Maha kasvaa kovaa vauhtia, ja se johtuu muustakin kuin suklaan syönnistä. Painoarvio bebélle eilisessä ultrassa oli 2160g. KAHEN KILON SIIKA! (Siltä se välillä tuntuu, kun polskii ja mölskää kun mikäkin. Taitaa tulla ihan aktiivinen lapsi - tai sitten hän on vaan protestoinut liikaa kiirettä.)

Parina aamuna olen herännyt jonkun toisen sormilla, semmoisilla kokoa isommilla. Välillä tuntuu, että oikeanpuoleinen kenkä voisi olla kokoa isompi, varsinkin jos istuu vähän pidempään; kolmen tunnin Interstellar -leffanautinnon jälkeen toivoin hetken, että leffateatterin tuoli olisi singonnut minutkin hetkeksi tähtiin, jotta voisin kokea painottomuuden tunteen. Jalkaa piti vähän aikaa "herätellä".
Pakarat puutuneina ja molemmat pohkeet kramppaavana yölliset vessakäyntinikin ovat todellista herkkua. Yhtenä yönä tipuin sängystä, kun jalat meni noustessa puutuneina alta. Hetken voivottelin, kunnes tajusin, että mies nukkuu eikä herää vaikka kuinka valittelisin lattialla. Se niistä säälipisteistä. Eikun ylös (vaivalloisesti) ja asialle. Hyvä, että edes toisella meistä on unenlahjat ennallaan.

Sain rakkaaltani joululahjan viikkoa etuajassa - hän oli niin innoissaan ihanasta lahjasta, ettei malttanut olla sitä paljastamatta; hän osti pienelle perheellemme kameran. Minäkin olen nyt pitkästä aikaa taas kameran omistaja. Enää ei tarvitse kuvata pelkällä kännykällä. Ongelma on se, että kamera on niin hieno, etten osaa kuvata sillä - vielä. Harjoittelu alkaa nyt jouluna. Akku on ladattu.

Tähän loppuun heitän mietinnän:
Vaikka lumen tulo onkin ihanaa, niin mikä helvetti ajaa hra Pikkaraisen kerrostalon takapihalle klo 05.15 sen aura-auton kanssa? Niine perkuleen peruutusäänine päivineen. Eikö laki voisi sanoa, että yöllä niitä hemmetin ääniä ei tarvita? Kuka siellä muka siihen aikaan liikkuu? Ja kun ei liiku muutenkaan. Siellä takapihalla, nimittäin. Perus lumikolaus riittäisi, ja isännöitsijä voisi itse heittää taskustaan pikkukivet päälle. Siellä kun kulkee päivän aikana kolme ihmistä, jotka vie roskia, ja pari tupakoitsijaa, jotka saisivatkin luvan liukastua, kun kerran tupakoivat väärässä paikassa. Toissa aamuna sain sellaisen v*ttuuntuneen naurukohtauksen, kun aura-auton viimein lähdettyä piipittämästä sain unen päästä kiinni mutta heräsin hetken päästä UUDESTAAN SAMAAN RUMBAAN. Ee helevetti.
"The Tractor 2 - The Return of the Hell on Wheels".
Mikä painajainen.

Onneksi nyt voin nukkua PÄIVÄUNIA. Miten absurdia.

Ihanaa joulunaikaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti