lauantai 1. marraskuuta 2014

Minilomalla

Vuoden pimein aika lähestyy.
Kuu kurkkii ikkunasta, voi polttaa kynttilöitä ja sytyttää tuoksulyhdyn, kokkailla lohturuokaa, ostaa suklaakonvehteja ja ehkä jo maistella vuoden ekat glögit.

Tämä rouva viettää tänään Pyhäinpäivää rennosti hengaillen, kotia siivoten ja illan työpaikkabileisiin valmistautuen. Olen ollut taas niin kiireinen ja väsynyt, että pelkkä ajatus siitä, että minulla on aikaa pestä kylpyhuone, käydä vaikka kävelyllä tai lukea lehtiä saa keveyden tunteen valtaamaan koko kropan.
Aloitinkin päiväni raahaamalla untuvapeittoni sohvalle ja viettäen hetkisen höyryävän teekupposen, suklaaviinerin ja Lord & Lady Granthamin seurassa Downton Abbeyn käytävillä.


Uusi työnkuvani on ollut minulle erittäin mieluinen; tekemistä on riittänyt ja to do -listojen pinkka saa uuden palan paperia seurakseen päivittäin (miten ihanaa onkaan suhia viereen se "done" -merkki) mutta jokainen päivä töissä on ollut mielekäs ja haastava. Kunpa vain kroppa pysyisi mielen ja tekemisenhalun tahdissa. Minua turhauttaa se, etten fyysisesti voi enkä jaksa tehdä niin paljon kun haluaisin, ja toisaalta harmittaa se, että harmittaa; raskausaika on kuitenkin lyhyt aika naisen elämässä, ettei silloin pitäisi ajatella sitä, että "jaksaisinpa tehdä enemmän töitä".
Minulla sattui kurjasti nämä kaksi elämän hienoa aikaa päällekkäin; esimiehen työ ja raskausaika. On vaikeaa välillä ajatella sitä, että pitäisi ottaa iisisti, kun mielessä laukkaa sata asiaa, jotka pitäisi muistaa hoitaa - ihan kun jo itsessään kaikki äitiyslomaan liittyvä ei olisi semmoista "kaipaan sihteerin" -materiaalia. Tämäkin vaihe on kuitenkin vaan kasvun mahdollisuus itselle aikuisena ihmisenä; on opittava jonglööraamaan useamman pallon kanssa samanaikaisesti, priorisoimaan ja delegoimaan. Mutta ajatus siitä, että tekisin tätä työtä, kasvattaisin samalla kahta-kolmea lasta, kävisin jumpissa, näyttäisin aina hyvältä ja jaksaisin vielä olla hyvä vaimo - miten jotkut naiset pystyvät siihen?!

Kaipa kaiken oppii handlaamaan, pikkuhiljaa. Toiveissahan itselläkin olisi tällainen idylli; kokopäiväinen työ, pari lasta, mies, asuntolaina ja ihana koti. Mutta nyt, puolisonsa kanssa kahdestaan vuokralla asuvana, töitä tekevänä ja vasta kaikesta haaveilevana ja silti täysin rättipoikki puoli-zombiena iltaisin kulkevana en ihmettele enää yhtään niitä äitejä, jotka lähtevät välillä ulos ilman meikkiä tai tilaavat perjantaina kotiin perhepizzan.

Olen kolmen päivän minilomalla, ja kiitollinen siitä, etten sairastunut flunssaan, vaikka siltä vähän viikolla vaikutti. Rentoutumista, parit juhlat ja reissu Helsinkiin joulukokoukseen - mukava pieni irtiotto!

Nautinnollista viikonloppua!

PS. Luin Vauva -lehdestä, että lantionpohjan lihaksia pitäisi alkaa säännöllisesti treenaamaan viimeistään silloin, kun tulee raskaaksi. Miten joku muistaa?! Ähertää "pissiä pidätellen" jossain tiskin takana kasvoillaan ummettunut ilme. Hitto, missä vaiheessa tässä ehtii jotain kuntoa kohotella "että on sitten helpompi palautua synnytyksestä"? En ole moneen vuoteen urheillut näin vähän. Toivottavasti lapselle ei jotenkin siirry tällaiset raskaudenaikaiset, madonkaltaiset liikkumistavat. Näytän nykyään lenkillä käydessäni ihan yhdeksänkymppiseltä mummolta; "Ai, ai! Ei niin kovaa, nyt supistaa".
Peukut heille, jotka ovat "elämänsä kunnossa!" raskausaikana. Menkää metsään, te täydelliset naiset. Minä menen makuulle.

PPS. Onneksi teen sentään seisomatyötä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti