Kyllä rouva vaan on eittämättä sunnuntai-ihminen

Eilen oli vapaa sunnuntai.

Se höystettiin koskettavalla aamuleffalla, hauskalla lounaalla serkkujen kanssa, löhöilyllä sekä rakkaalla iltakahvitteluseuralla leipomaani omenapiirakkaa tuhoten.

Sain työkaveriltani mainion omenapiirakkaohjeen, jonka mukaan lauantaina leivoin. Haluan jakaa sen sinullekin.


Pientä problematiikkaa aiheutti alussa sivuun otetun taikinan "ripottelu" piiraan päälle ennen sen uuniinlaittoa - "ripottelu" tässä tapauksessa on enemmänkin "plötsäyttelyä", koska taikina on niin valuvaa. Seuraavalla kerralla otan ehkä avuksi pikkulusikat. Nyt tuli vain semmoinen olo, että olisi tehnyt mieli levittää tämä kasvonaamiomainen läjä pärställeni siksi aikaa, kun piirakka paistuu. Lopputulos oli kuitenkin maultaan oiva, ja makuhan se on, mikä ratkaisee.
Rakastamani vähän keskustaa korkeampi "aaltoreuna" (syntyy klassisen piirakkavuoan vekkireunoista) jää tässä versiossa pois, koska taikina ei ole muotoiltavaa, vaan se kaadetaan vuoan pohjalle.
Korvasin yhden valkoisen jauhodesin täysjyväjauhoilla ja kaurahiutaleilla.
Itse tykkäsin piirakasta enemmän kylmänä seuraavana päivänä, mieheni taas on enempi lämpimän piiraan ystävä.
(Sanasta "piiras" tulee mieleen Lumikki ja seitsemän kääpiötä, sekä kirja "Piiraan maku makea" joka minun on jo pidemmän aikaa pitänyt lukea... Oletko lukenut? Suositteletko?)

Enää viisi päivää lomaan, huh! Ihanaa, että kesälomaa on jäljellä vielä, kun ulkona on +6 astetta ja harmaata. Vielä parempaa on tietysti se, ettei tarvitse pukeutua villakangastakkiin (kuten tänään) vaan saa kaivaa kaapista sandaalit ja kesämekot. Olé!

Syksy on ollut tosi kaunis. Toivon, että heräämme vielä lokakuunkin aikana aurinkoisiin, värikkäisiin päiviin; sellaisiin, joina toivoisi voivansa pysähtyä työmatkalla haravoimaan kansalaisopiston pikkupuiston nurtseja ja heittäytyä työn päätteeksi viettämään siestaa lehtikasaan uusimman Anna -lehden ja kaakaotermarillisen kanssa.




Anna on muuten vallan mainio lehti. Olen aina lueskellut sitä ohimennen, mutta nyt, kun se tulee lahjana kotiini, maltan tuskin odottaa torstaipäivää.
Koska se ilmestyy viikoittain, mutta sisältää mielenkiintoisen jutun toisensa jälkeen, pakottaa se syventymään itseensä ja täten rauhoittumaan paikoilleen arjen keskellä useammin kuin mitä minulla on ollut tapana. Terapeuttista, luulisin.
Lisäksi olen jäänyt koukkuun kahteen uuteen Yle -sarjaan; "Kenttäsairaalan sisaret" sekä espanjalainen "Gran Hotel" ovat viihdettä parhaimmillaan. Gran Hotelia katson Yle Areenasta ja sisaret touhuavat Yle TV 1:llä tiistaisin klo 21. Lämmin suositus.


Downton Abbey´ä kuumeisesti odotellessa!





Kommentit

Näistä lukijani tykkäsivät