Mikä äitiä pännii?


Sorruin tänään taas klassiseen virheeseen: kun lapsi nukahti, jäin koneelle selailemaan IKEA:n kuvagallerioita ja haaveilemaan pihan ja parvekkeen sisustuksista.

WRONG!

Hyvä ihminen, kiirehdi jo vessaan! Pissi, peseydy, meikkaa, pukeudu äkkiä! Tämä siis, jos ikinä haluat ulostautua kodistasi päivän aikana.

Mutta ei, en ole vielä oppinut.

On ihanaa, että lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti. Hänestä tulee päivä päivältä enemmän oma persoonansa, hän kykenee kanssakäymiseen ilmeillään ja eleillään ja hurmaa sekä tutut että tuntemattomat uusilla tempuillaan.

Mutta mitäs, mitäs? Mikä on tuo uusi ääni; tuo turhautunut väninä, tuo väsynyt kitinä, tuo kitinä "muuten-vain"? Miten se nyt yhtäkkiä on niin, että vaadit huomiota aina hereillä ollessasi? Tai tuttia, tai lelun, tai haluat vaihtaa paikkaa... Ai, pitääkö sinut siis nukuttaa?  Ja haluatkin siis välttämättä nukahtaa tissille? No joo, mikäs siinä, ehditäänhän me katsoa tästä 45 minuuttia kestävästä TV-sarjasta ne keskimmäiset ja viimeiset 15 minuuttia huomenna ja ylihuomenna. Tai ensi viikolla - sittenhän meillä on taas enemmän katsottavaa! Ja ehdin kyllä suihkuun aamullakin - eikun...?

Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kello on puoli kaksi. Olen saanut aikaiseksi kauppalistan, sähköpostinvaihdon asunnonvälittäjän kanssa, suunnitelmia kesäpihan laittoon sekä Skype-treffit. Edelleen yöpuku päällä vatsa alkaa kurnia. Ai että vaatteet vaan niskaan ja vauva vaunuun? Ja antaisin itselleni periksi siinä, etten näyttäydy harmaahiirulaisena hiukset päätä myöten vaunujen kanssa julkisilla paikoilla niin, että jokainen ei-äiti voi ajatella, että siinä menee taas yksi stereotyyppinen väsynyt äiti?

Juuri kun olen luovuttamassa ja ajattelen, että ihan sama, kunhan saan raitista ilmaa, niin la bébé aloittaa turhautuneen itkunsa eikä tyynny kuin hytkyttelevään tanssiin äidin laulaman "Love is in the air" -biisin tahdissa.
Jes!
Suostuisitkohan hetkeksi sitteriin, tuohon mielettömän hienoon peliin jossa on valot, musiikki, istuma- tai makuuasento ja roikkuvia leluja?
Kyllä!
Tai ehkä sittenkin ei...
Vauvaa turhauttaa, kun hän ei saa leluja suuhun asti.
Eli syliin.
Ja sitten alkaa hirveä huuto. Vasta syötiin, mutta entäs vaippa? Kuiva. Jaahas. No oisko sittenkin nälkä? Ei, huuto oikein yltyy.

Ilmeisesti teemme hampaita. Ja vierastamme satunnaisesti, yleensä paikkoja. Tai sitten kipu alkaa ihan yhtäkkiä, mistä sitä tietää - itku on ihan samanlaista molemmissa tapauksissa. Turhauttaa, kun ei pysty auttamaan.

Tähän mennessä yöunet ovat onneksi kuitenkin vaan parantuneet koko ajan; nykyään menee useimmiten niin, että lapsi herää vasta 5-6 välillä, eli nukkuu koko yön. Senkin jälkeen maistuu vielä uni, ja heräämme yhdessä yhdeksän maissa. Ihanaa. Nyt pitää nauttia tästä - saa nähdä, millainen aika meillä on edessä noiden hampaiden kanssa.

Mutta nyt kello on puoli neljä. Edelleen yöpuvussa, ja aurinko paistaa. Ottaa päähän, harmittaa. Päivä meni taas ohi ennenkuin ehdin edes huomata. Mitä olen saanut aikaiseksi? En mitään! Pankki on kiinni viikonlopun enkä saa varattua soittoaikaa ennenkuin maanantaina. Hei hei, asuntokaupat.

Sitten katson lattialle, pieni rakas katsoo minua takaisin, hymyilee ja kertoo jutun. Kääntyy, ihan itse. Tulee kyyneleet silmiin. Osittain liikutuksesta ja rakkaudesta, osittain väsymyksestä ja uupumuksesta.

Näin unta, että olin bileissä. Ei sillä, että kiehtoisi enemmän kuin tämä perhe-elämä, mutta se mahdollisuus olisi kiva. Että voisi ottaa breikin edes yhdeksi päiväksi. Aika kuluttavaa olla käytettävissä 24/7.

En kertakaikkiaan ymmärrä, miten joku jaksaa esimerkiksi koliikkivauvan kanssa hyppäämättä sillalta alas. Polvilleni vaivun palvomaan Sinua, sankari!

Tsemppiä muille äideille. Yrittäkäämme saada tänä viikonloppuna hetki itselle - edes yhdet päikkärit. Jos ehdit järjestää parisuhdeaikaa edes tunnin, saat tuplapisteet!
Itse taidan miehen kotiuduttua suunnata ruokakauppaan. Pakko päästä jotenkin tähän päivään kiinni. Meksikolainen menú? Vähän eksotiikkaa tähän arkeen.




PS. Mies on lähdössä viiden päivän kertausharjoituksiin viikon päästä. Itken jo pääni sisällä vähän. Arvatkaa kaksi kertaa, miten iloinen ja pullantuoksuinen rouva täällä odottaa?
Korvaa sana "iloinen" sanalla "hermoraunio" ja "pullantuoksuinen" "paskanhajuisella" niin ollaan ehkä lähempänä totuutta.

Ruusuista viikonloppua!


Kommentit

Näistä lukijani tykkäsivät