torstai 19. syyskuuta 2013

Elämän suolat, osa 1: Kaneli

Kaneli on kummallinen mauste;

mihin sitä käytetään?

Siis leivonnaisten ja riisipuuron lisäksi. Ja kaikki minulle läheiset tietävät, että mieluummin hoilaan "Hoosiannaa" keskellä joulutoria kalsarit jalassa, kun vedän lautasellisen riisipuuroa.

En myöskään leivo pullaa, niinkun ikinä. Miksi kanelipurkkini siis seisoo ykköshyllyllä muiden lempparimausteiden joukossa?
 
Noh, koska se nyt vaan on unohtunut siihen.
 
Tiedät varmaan ne mausteet, joiden parasta ennen -päiväys pitää tarkastaa joka kerta, koska ei ikinä muista, milloin se on ostettu.

Yksi päivä tässä taannoin sain kuitenkin jonkun oudon kokeilunhaluisuuskohtauksen, ja pistin kanelia ruokaan. Paistoin kasvikset pannulla (kaali, porkkana, paprika, sipuli, valkosipuli, parsa) ja kun tuli mausteiden lisäyksen aika, niin jostain kumman syystä normaalien pippurin, suolan ja chili explosionin lisäksi mukaan huilahti myös kanelia. Pistin vielä mausteeksi vähän kolmen juuston kermaa (tämä purkki ansaitsee jonkun vuosikymmenen ruokapalkinnon, käy melkein joka ruokaan) sekä raastettua inkivääriä, ja puristin joukkoon hieman limemehua. Keitin kvinoaa, jonka keitinveteen laitoin ylijääneen mama-nuudelipussin kananuudelimausteet, ja paistoin broilerin minuuttipihvin kylkeen.

Voinpahan kertoa, että oli ihan sikahyvää.

Aasiassa ja jopa eteläisessä Euroopassakin käytetään kanelia vaikka mihin ruokaan, ja olen aina tykännyt sen antamasta vivahteesta esim. kreikkalaiseen mousakaan (heaven! Uusimmassa Elle -lehdessä oli ohje viinisuosituksineen) tai nepalilaiseen voikastikkeeseen, mutta en ole itse sitä rohjennut kokeilla. Muutenkin meidän keittiössä suositaan aika pitkälti italialaisia sekä helppoja suomalaisia suosikkeja. Mutta NYT, tästä kokeilusta rohkaistuneena, uskallan ehkä kokkailla taas jotain erilaista ja uutta - ehkä jopa kanelipurkin kanssa.

Pakko kuitenkin antaa itselle pointsit ruuanlaittoon liittyvästä luovuudesta; meillä varioidaan perusreseptejä ihan jatkuvasti, eikä mausteita ikinä mittailla, ja koskaan ei ole ruoka mennyt pilalle (paitsi silloin kun nuorena vielä kotona asuessa laitoin kanaan vahingossa vaniljakastiketta, kun luulin sitä ruokakermaksi. Sen syönti jäi välistä). Joskus ruoka onnistuu superhyvin, ja toisinaan se taas on vaan "iha hyvvää". Avokadopastakin on joka kerralla eri makuista.

Kun nyt kuitenkin on syksy, ja saimme maalta laatikollisen kotimaisia omenoita jo syötyjen mökki-omenoiden tilalle, niin täytyyhän sitä leipoa omenapiirakka. Siihenhän kaneli kuuluu oleellisena osana.

Kanelista puhuttaessa on tietenkin pakko vetää aasinsilta Kuopion tunnelmallisimpaan kahvilaan, nimittäin Kaneliin. Se miljöö vaan on niin.. niin..

Ah!!


Katse löytää joka kerta jotain uutta siitä tavaranpaljoudesta, ja tyyli on jopa hieman sekava, mutta silti kaikki se paljous yhdessä luo ainutlaatuista lämpöä, mukavuutta ja kotoisuutta. Musiikki on aina erinomaisesti valittua, ja olen monesti joutunut kysymään, että mikä levy soi. Tietysti olen hävittänyt jälkeenpäin ne pienet laput, joille kirjoitan näitä itselle tuntemattomia esittäjiä.

Olen myös esiintynyt muutaman kerran parilla eri kokoonpanolla Kanelissa, ja keikkapaikkana se on aivan ihana. Good memories!

Kanelista saa myös ihan superhyvää minttusuklaapiirakkaa. Meinasi tulla siipan kanssa riita viimeisestä suupalasta.



PS. Suosittelen myös käymään uudessa nepalilaisessa ravintolassa, Mount Sherpassa, torin alla. Ystävällinen palvelu, halvat lounashinnat ja huippu ruoka. Ja näissä ruuissa on sitä kaneliakin. Nettisivuilla olevat kirjoitusvirheet ovat vain hellyyttäviä, ja kielivät autenttisuudesta (ei oo ihan mikään Raija Petosen perukoilta joka hämmentää pataa siellä keittiössä. Tästä plussaa).
Aion mennä uudestaankin, ja pian!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti